7.12.2011

"Rohkeus kirjoittajana ja palautteen antajana kasvoi huikeasti"

- kirjoittamisen peruskurssi päätökseen

Helmikuussa opintonsa aloittaneet kirjoittamisen peruskurssilaiset viettivät lämminhenkistä päätöstilaisuutta adventin kynttilöiden hämyssä. Kurssilaiset kertovat kokemuksiaan:

”Näin Jaakkiman nettisivuilla ilmoituksen kirjoittamisen perusopinnoista. Yllättäen tuli voimakas tunne, että mukaan on päästävä. --- Mukavaa on ollut. Henki ryhmässä korkea ja palautetta ollaan toisillemme annettu positiivisesti. Tuntuu, että olen oppinut tosi paljon.” (Marja-Liisa)

”Opiskelu on ollut monipuolista ja kannustavaa. Olemme saaneet tutustua kirjoittamisen eri alueisiin. Opettajat ovat rohkaisevia, kurssilla on syntynyt hyvä ryhmähenki. Yhteisellä talkoohengellä olemme jaksaneet työviikkojen ohessa viikonloput.” (Pertti)

”Rohkeus kirjoittajana ja palautteen antajana kasvoi huikeasti. Kurssi tutustutti moniin kirjoittamisen lajeihin ja erilaisiin tyyleihin. Jossakin vaiheessa kurssia, monia lajeja kokeilleena, löytyi myös se piilossa ollut kirjoittaja, joka tiesi, mitä halusi ”isona” kirjoittaa ja millä tavalla.” (Lotta)

”Aloitin kurssin intoa ja ehkä pientä jännitystäkin puhkuen. Melko pian kuitenkin huomasin, että kurssiviikonloput ovat varsin intensiivisiä ja että kotitehtäviäkin tulee aika runsaasti.” (Aku)

”Hyvin vietetty vuosi 2011 Sipinniemen kansanopiston opiskelijana, kirjallisuuden antoisan maailman äärellä. --- Minulla on kohta iso ruskea matkalaukku täynnä kertomuksia, runoja ja elämyksiä.” (Raija)

”Kurssi on ollut loistava kokemus. On tullut opittua paljon kirjoittamiseen liittyvää asiaa, josta on hyötyä. --- Se on kivaa, kun saa palautetta teksteistä ja pääsee lukemaan toisten tekemiä kirjoituksia. On kivaa, kun tapaa sellaisia ihmisiä, ketä myös kiinnostaa kirjoittaminen.” (Heidi)

”Kirjoittaminen antoi minulle vapauksia käsitellä eri aiheita, joihin tartuin suurella innolla. Kurssi tarjosi minulle sopivia haasteita, sillä ihminen kun pääsee tekemään sitä, mistä tykkää, niin se tekee hänestä aina innostuneen ja onnellisen.” (Jussi)

”Vuoden 2011 kurssiviikonloput ovat takana, kurssimateriaali kansiossa ja vahva tunne siitä, että olen saanut itselleni jotakin todella tärkeää. Kiitos kouluttajille kannustuksesta, samoin kurssikavereille kiitokset mukanaolosta!” (Brita)



Kirjoittamisen peruskurssilaiset viettivät päätöstilaisuutta adventtina. ”On kivaa, kun tapaa sellaisia ihmisiä, ketä myös kiinnostaa kirjoittaminen.”

30.11.2011

Tonttukoulu

Tänään keskiviikkona ja eilen tiistaina opistolla on pidetty tonttukoulua. LOP ja LAT -09 ryhmien ilmaisutaitojen näytön vieraina oli Ruokolahden perhepäivähoitajien lapsiryhmiä, joille tonttukoulu oli adventtitapahtuma.
Ohjelmassa oli ainakin laulua, leikkiä, askartelua ja puuronsyöntiä - perusteellista tonttuoppia!



19.10.2011

NUKKEKURSSI

Nukkekurssilla valmistettiin niska-tappi - ja tasonukkeja nukketaitelija Merja Laukkasen johdolla. Kuuden naisen ryhmässä ommeltiin neljä päivää niin intensiivisesti, että ruokataukojakin tuntui olevan ihan liikaa...




Kurssi oli suunnattu kirkon täydennyskoulutuksena lähinnä lapsityöntekijöille. Tällä kertaa mukana oli opiskelijoita aina Oulusta saakka. Mukanaan kurssilaiset toivat paitsi pienet kengät ja vaatteita nyt syntyvälle ystävälleen, myös ainakin osan nuken persoonasta - sillä jokainen niistä on aivan omanlaisensa, samasta kaavasta huolimatta.





Merja Laukkanen Nukketeatteri Sananjalasta ja Valtteri; nyt jo kokenut näyttelijä ja saarnamies.

7.10.2011

Monikulttuurisuutta opiskelemassa

Lastenohjaajatutkinnon suorittavilla on mahdollisuus opiskella monikulttuurisuuden sisältöjä ja käytäntöjä opettajiensa Leena Haakanan ja Laura Frondeliuksen ideoimassa projektissa, jossa lastenohjaaja- ja maahanmuuttajaopiskelijat kohtaavat ja tutustuvat toisiinsa yhteisen tekemisen äärellä.

Hanke osoittaa, kuinka pieni voi olla suurta; se että vietämme hetken yhdessä silloin tällöin osoittaa kuinka me ihmiset olemme samanlaisia ympäri maailmaa. Leikit ja keskustelutuokiot, jotka lastenohjaajaopiskelijat suunnittelevat kuhunkin kertaan etukäteen, murtavat jäätä tutustumiselle ja kontakteille myös opiskelun ulkopuolella. Maahanmuuttajaopiskelijoille projekti on ollut yksi tilaisuus lisää päästä nopeasti suomenkieleen mukaan, ja sitä kautta oppia uutta kulttuuristamme.







Tapaamisten teemoja ovat olleet mm. itsestä ja omasta elämänpiiristä kertominen, ihmisten välinen kanssakäyminen Suomessa ja kotimaassa, sekä juhliin ja uskontoihin liittyvät kysymykset. Marraskuun lopulla hanke laajenee koskettamaan myös maahanmuuttajien perheitä, jotka kutsutaan opistolle viettämään yhteistä perhepäivää.




Leenan ja Lauran näkökulmasta projekti on ollut onnistunut; se on auttanut lastenohjaajaopiskelijoita oivaltamaan, kuinka puhua äidinkieltä riittävän selkeästi – ja se on hälventänyt jännitystä toista kohtaan. Projektin taustalla oli tarve aitoon kanssakäymiseen – yhdessä laulettu ”Jumalan kämmenellä” lisää sitä monin verroin.