13.6.2014

TUOKIO VIRKISTYSLEIRILTÄ

Tänään perjantaina päättyvä, viikon mittainen Sotainvalidien Kymen piirin virkistysleiri teki eilen retken Lustoon, Suomen metsämuseoon. Kaunista harjutietä pitkin ajelimme tutustumaan oppaan johdolla 20-vuotisjuhliaan viettävään museoon hienoine näyttelyineen. Moni vanha, ja miksei uudempikin, näyttelyesine herätti paljon sekä muistoja elämänmatkan varrelta, että keskustelua metsien hoidosta ennen ja nyt.

Museokäynnin lomassa nautimme retkikahvit Luston sisäpihan suojassa.








11.6.2014

YRTTINEUVOJAKOULUTUS



Ensimmäiset yrttineuvojat valmistuivat opistolta viime viikolla. Kurssilla opittiin tunnistamaan yleisimmin käytetyt luonnonyrtit, niiden näköislajikkeet ja varottavat myrkkykasvit. Kurssin päätteeksi opiskelijat järjestivät kaikille avoimen luonnonyrttiretken, jossa perehdyttiin nokkosen, voikukan, mansikan, vadelman ja vuohenputken tunnistamiseen ja käyttöön. Lopuksi opiston grillikatoksella paistettiin nokkoslettuja ja juotiin pihlajajuomaa.

Kaikki kurssilaiset suorittivat yrttineuvojakoulutuksen hyväksytysti. Heillä on nyt pätevyys kouluttaa kauppayrttipoimijoita tunnistamissaan lajeissa. Kurssin opettajana oli keruutuotetarkastaja Anni Rintoo ja tentaattorina keruutuotetarkastaja Annukka Partanen.







23.5.2014

Kevätjuhla Muumilaaksossa

Ruokolahti-sali muuttui Muumilaaksoksi viettäessamme opiston kevätjuhlaa perjantaina 23.5.14.
LOP13 opiskelijat esittivät valmistamansa näytelmän, jossa Muumilaakson tutut hahmot etsivät kadottamaansa kurpistaa. Juhlan aikana nautimme myös opintonsa päättävien ryhmien esityksistä.ja päivän kruunasi keittiön väen loihtima juhlapöytä. Kesälaitumelle päästiin kirmaamaan kirkkaassa auringonpaisteessa!

Juhlaväki Muumilaakson tunnelmissa
Haisuli oli varastanut kurpitsan, jota etsittiin kaikin voimin


Todistusten jako opintonsa päättäville
Thaimaalainen tanssiesitys "Kiitollisuus"

Juhaln juonsi Minna Pinola

Päivän kruunasi herkullinen juhlapöytä


Onnea kaikille valmistuneille ja iloista kesää ihan kaikille!

21.5.2014

Liikkuva opisto



 Keskeytimme normaalit rutiinit ja vietimme 21.5. koulupäivää mukavan liikunnan ja virkistyksen parissa: